Dibloomi | Novelli

Palkittu novelli

NOVELLI: 2. sija Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston kirjoituskilpailussa 2013. Lisää suomalaisia novelleja.

Hämäläisen poika oli niin laiha, että kylillä häntä kutsuttiin Langaksi.

Hänen äitinsä oli maakunnan kurjin muori, mistä kuulemma oli ihan mustaa valkoisella. Lanka ei sitä paperia koskaan ollut nähnyt, koska muori säilytti sitä piirongin laatikossa ja hypisteli vain sunnuntaisin, leveä perä Langan ja dibloomin välissä. Kuulemma kuluu ahneiden poikien katseesta.

Köyhyydestä Lanka tiesi enemmän kuin senikäisten poikien on hyvä tietää oikeastaan mistään. Hän oli niin köyhä, että hänellä ei ollut varaa edes mielikuvitusystävään. Muori käski antaa nimen sille ontolle kohdalle mahanpohjassa, koska siinä on semmoinen kaveri, joka ainoana ei jätä meitä Hämäläisiä, mutta Lanka ei kelpuuttanut ystäväkseen ruumiinsa olemattomia osia, varsinkaan kun ne nälvivät ja pitivät hereillä öisin.

Aina kovien sateiden jälkeen, joskus muutenkin, pukumiehet kävivät pieksämässä poskiaan muorin kanssa. Lanka ajettiin ulos pirtistä ja hän istui portailla ja varoi katsomasta kotitalon suuntaan, koska jos dibloomi kuluu katseesta, niin mikseipä koko huusholli. Sitten se romahtaisi heidän niskaansa. Lanka oli vakuuttunut siitä samaan tapaan kuin kappalainen oli vakuuttunut siitä, että Lanka palaa helvetin suuressa uunissa, koska oli kerran kappalaisen omenatarhassa yrittänyt häätää mielikuvituskaveriaan, joka ei edes oikeasti ollut hänen kaverinsa.

Kerran oli satanut niin pitkään, että Lanka oli kaatanut pari puuta valtion metsästä ja alkanut rakentaa arkkia – salassa tietenkin – kun pukumiehet tulivat taas vieraisille. Lähtiessään he repivät huuliaan toisilleen, ja Lanka istui sopivasti portailla silmät kiinni niin, että korvat kasvoivat kaksi kertaa kokoisikseen.

”Jos ei Hämäläisen muori muussa pihtaa, niin totuudessa ainakin on tiukat kukkaronnyörit”, toinen mies sanoi toiselle piru hampaiden välissä.

Lanka puristi luomia yhteen pitkään sen jälkeenkin, kun miehet olivat kaartaneet pihasta autollaan. Jokin miehen puheissa jäi kiinni takaraivoon. Hän ajoi ajatusta takaa, kunnes sai otteen ja puristi sen sanoiksi. Hän sanoi ne ääneen, ettei idea vain karkaisi: ”Jos totuutta voi pihistää, sen täytyy olla jonkin arvoinen. Ja jos se on jonkin arvoinen, niin aina löytyy joku höhlä joka pulittaa siitä pari penniä.”

Langan silmäkulmat kirkastuivat, ja hän kävi hakemassa aitasta pari laudanpätkää ja maalitonkan. Hän ronttasi ne kotitietä kohti isoa maantietä, jota raharikkaat porhalsivat olemaan jossakin muualla. Määränpäässään Lanka tipautti tavarat risteykseen ja aukaisi maalipurkin. Kieli piirsi ympyröitä poskeen, ja pensseli kirjaimia lautaan. Näin siinä luki: TOTUUS 10 PENNIÄ. Sitten hän istui odottamaan.

Autot kiisivät ohi. Pöly kirveli Langan silmissä. Aurinko kääntyi hitaasti taivaalla.

Hellehöyryistä käveli esiin nuori mies olki huulien välissä. Hän hieroi hiuksiaan ja imi viljaa. Nähdessään Langan ja kyltin, mies veti korren suustaan, hymähti ja jatkoi matkaa. Pian hän kuitenkin palasi takaisin, kaivoi kolikon taskustaan ja heitti sen Langalle.

”On yksi neito. Hän tuntuu olevan tykästynyt minuun ja onhan hänellä koreat kasvot ja kapea lantio, mutta olen tässä tuuminut, olisiko hänestä vaimoainesta.”

Lanka mietti hetken. ”Jos sinun pitää kysyä tuota pikkupojalta, niin tiedät itsekin vastauksen.”

Varjo pesi miehen silmäkuoppaan, ja hän läimäisi Lankaa niin, että sekä poika että kolikko tippuivat tomuun. Lanka keräili luunsa ja punnersi pystyyn, kun mies tarpoi jo kaukana. Poika painoa kylmän metallin poskeaan vasten.

Ketään ei näkynyt pitkään aikaan, ja Langasta tuntui, että pilvetkin juoksivat nopeampaa, kun tarpeeksi kauan tuijotti. Sitten alkoi kuulua vankkureiden kitinää. Sitten näkyivät kahden hevosen valtavat sieraimet. Sitten vankkureiden kuskinpukilta kumartui mies, jonka naama oli niin pöhöttynyt, että Langasta näytti kuin se vihaisi miehen nenää ja yrittäisi kuroa sen umpeen. Vastahakoisesti mies kaivoi taskustaan kymmenen penniä.

”Minulla on kaksi poikaa. Toisella on emäntä ja mukuloita, vanhempi venyy pirtissä päivät ja haaveilee. Milloin hän löytää naisen?”

Lanka tuumi taas tovin. ”Parempi kysymys olisi, haluaako hän löytää itselleen naista.”

Puna syveni miehen kasvoilla, ja hän taittui keskeltä kahtia, että yletti lyömään Lankaa nousematta kuskinpukilta. Kolikoiden reunat kaivautuivat Langan kämmeneen, kun tämä makasi maassa ja katseli, kuinka vankkureiden pyörät kerivät kotimatkaa lyhyemmäksi.

Totuus oli toivottua tuskallisempaa.

Lanka oli hädin tuskin jaloillaan, kun viereen kurvasi komea auto. Siitä nousi pitkä mies, jonka kasvot halkaisi tasainen hammasrivistö. Hiukset oli kammattu aalloksi ohimolle, ja kaveri mahanpohjasta kuiskasi, että tällainen sinun pitäisi haluta olla.

Mies napautti peukalonkynnellä kokonaisen markan Langalle. Hymy oli kuroutunut nahkaan kiinni eikä se hyytynyt, kun mies sanoi: ”Totuus, poika. Anna tulla.”

”Hyvä herra”, Lanka aloitti, sillä hän oli hyvin kohtelias poika, ”te olette sisältä ruma.”

Hymy lipsahti vinoksi, ja kämmen nakkasi Langan kenttään. Markka karkasi pientareen karkeaan soraan, ja mies kävi kantapäällä hieromassa sen syvemmälle. Sitten hän hyppäsi autoonsa ja kaasutti sinne jonnekin muualle.

Lanka kaivoi nopeasti kolikon maasta, sillä hän ei halunnut minkään myyrän vievän kiiltävää aarrettaan. Auringon asemasta hän päätti päivän olevan pulkassa ja nosti laudat kainaloon.

Kolikot kilisivät iloisina taskussa, kun Lanka mietti, miten näyttäisi muorille saalistaan. Hän kiersi metsän kautta kotiin ja piilotti tarvikkeet takaisin aittaan.

Lanka paukutti kantojaan eteisen lattiaan niin, että sisällä varmasti kuultiin, että sieltä se poika nyt tulee. Hän kaivoi kolikot kämmenelle ja astui käsi ojossa pirttiin.

Muorin silmät kapenivat, kun hän kääntyi katsomaan tulijaa. Ne litistyivät entisestään, kun leivinuunin kekäleet paloivat ropojen reunoilla. Muori tarrasi Lankaa kädestä ja tiukkasi: ”Mistä sait nämä?”

Poskessa poltti totuudenpuhuminen, joten Lanka vastasi: ”Valehtelin ihmisille.”

Muori koppasi kouralla klopin nurin, ja markka kilisi piiloon piirongin alle.

”Köyhiä saatamme olla, mutta palturin puhujia emme piiruakaan”, muori sanoi suu viivana.

Lanka imi kyyneleitä takaisin ja syöksyi sänkyynsä. Siinä hän makasi yöhön asti käännellen tyynyä niin, että viileä puoli oli aina poskea vasten. Karkealle kankaalle hän supisi ja syytti sadetta, pukumiehiä, olkipoikia, vankkurimiehiä ja suoraselkäisiä sisusrumiluksia siitä, että niin totuus kuin valhe saivat vain leukaperät soimaan. Ehkä se johtui siitä, ettei köyhällä ole varaa kumpaankaan, ja risteys on suora tie.

Kun muori oli pannut maate, ja kuului vain tasainen hengitys, Lanka otti varpaat alle ja hiipi piirongille. Hän kumartui ja vilkaisi vielä, että muori oli muilla unten mailla. Hitaasti hitaasti hän hivutti laatikon auki ja kurkisti sisään.

Eihän siellä mitään dibloomia ollut. Joku tuimailmeinen miekkonen vain tiirasi valokuvasta takaisin.


 

Sinua voisivat kiinnostaa myös nämä novellit>>

Jäniksen verta | Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston kirjoituskilpailun voittaja
Alastiko | J. H. Erkon kirjoituskilpailun voittajakokoelma

Palkittu novelli

Kommentoi

*

Muita kirjoituksia