Johannes pelastaa joulun | Aikuisten joulusatu

Muovinen parta tunki sieraimiin. Se haisi kaalilaatikolta ja hieltä.

Johannes aukoi suuta takapeilille ja suki suortuvat suoraan. Piippa oli vinossa ja siinä oli joulunpunainen ketsuppitahra.

Väinöläntie 27. Henriikka, Tomas ja pikku-Elias. Illan viimeiset.

Lenkkarit imaisivat loskan varpaanväleihin. Jalka tarttui katukiveen, joka kasvoi yhtäkkiä korkeammaksi. Saatanan saatana. Pihapolku oli sentään kolattu.

Isä aukaisi ulko-oven ja sulki sen perässään. Hän piilotteli juuttisäkkiä selkänsä takana.

”Hyvää joulua”, Johannes toivotti. Hohotti vaimeasti.

”Sä oot myöhässä”, isä sanoi.

”Petteri eksyi.”

Isä pureskeli leukojaan.

”Henriikka, Tomas ja pikku-Elias”, Johannes sanoi.

Isä kaivoi lompakon.

”Kakskymppiä. Koska oot myöhässä.”

”Hyvää joulua”, Johannes sanoi ja rytisti setelin taskuun.

”Laske vaikka kymmeneen. Ei oo lukossa.”

Isä antoi säkin ja pujahti ovesta. Joulu kurkki hetken ovenraosta.

***

Johannes ja lapset

Henriikalla oli pyöreä huuli. Tomas veti siskonsa tulilinjalle.

”Onko täällä kilttejä lapsia?” Johannes hohotti. Hän rojautti säkin lattialle ja nosti tumput lanteilleen ja keinutti naurun.

”Pukki tuli ihan Korvatunturilta asti”, äiti sanoi keittiön ovensuusta. Hänellä oli punainen suu. Pikku-Eliaksen jouluruoka pullisti svetarin etumusta.

”Haluaisikohan pukki kuulla joululaulun? Muistaako Henriikka vielä miten me harjoiteltiin?”

Äiti aloitti. Henriikalla oli vieläkin suu auki, mutta mitään ei kuulunut.

”Joulupukkii, joulupukkii, valkopartaa vanha…” Äidin ääni hapuili ja häipyi.

”Olipas kauniisti laulettu. Pukki tulee aina iloiseksi, kun kuulee noin kaunista laulua”, Johannes sanoi ja katsoi äitiä silmiin. Tämä väisti katseen eteisen mattoon.

He seisoivat leuka tiukassa. Henriikka otti isää kädestä.

”Pukilla oli melkoinen matka tänne, uskotteko? Kiire kiire kiire ja pukilla on paikkoja, missä pitäisi käydä, mutta sitten kun muutama kerta jää välistä, niin pukki unohdetaan kutsua. Toivottavasti tässä perheessä ei käy niin… Mutta eihän täällä saat….  Tämmöinen täydellinen perhe.”

”Noniin. Pukilla on varmaan kiire”, isä sanoi ja ojensi kohti säkkiä.

”Ei ollenkaan! Pitäähän pukin nähdä pienten piiparoisten silmät kun ne saa aukaista lahjat. Mitä täältä löytyy? Ohoo… onpa iso paketti ja siinä lukee ihan selvästi Tomas.”

Ihmiskilpi ei liikkunut. Johannes kumartui lähemmäs ja heilutti pakettia.

Isä tuhahti ja tarrasi pakettiin. Johannes puristi kovempaa.

”Miten sanotaan?”

”Nyt painut helvettiin tai soitan poliisit”, isä suhisi Johanneksen korvaan.

Johannes ja isukki

***

Kaikilla vastaantulijoilla oli valkoiset parrat ja vanha auto. Räntä alkoi pakastua lumeksi. Hiutaleet tippuivat hitaammin.

Johannes ajoi Rantakadun risteykseen ja sammutti auton. Puutalo oli maalattu keltaisesta harmaansiniseksi. Ikkunoissa oli kynttelikköjä ja kartongista leikattuja tonttuja.

Aina välillä joku kävi keittiössä ja käytti valoja päällä. Silloin näkyi ihmisen hahmo vaaleaa tapettia vasten. Se kumartui nostamaan jääkaapista jotakin. Joulukinkkua ehkä. Porkkanalaatikkoa tai sitä juustokakkua, johon tuli mangopilttiä.

Tuulilasiin alkoi kasvaa kuuraa, jota Johannes sulatti paljaalla kädellä.

Johannes autossaKirjoittaja on oululainen copywriter, jonka mielestä joulu kuuluu myös niille, joilla ei ole joulukuusta. Lisää Johanneksen seikkailuja voit lukea täältä.

Kommentoi

*

Muita kirjoituksia