Pirunjakkara, tanssit, kaiku eikä siinä edes kaikki

NOVELLI: 1. sija, Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston kirjoituskilpailu 2010

Perunapelto on kuin avomeri.

Antti Lepola, Lessuksi häntä myös sanottiin, koppasi kämmenellä hikeä otsaltaan ja käänsi renkaat takaisin mistä oli tullutkin ja aloitti uuden kierroksen. Sitähän se oli, elämä nimittäin, kierroksia sen itsensä ympärillä ja osa niistä päätyi sinne, mistä alkoi ja osa sinne mihin ei ollut alun perinkään ollut tarkoitus mennä, mutta Lessun luetut päivät kiersivät vain ympyrää, mutta eipä se häntä niin hiostanut, luonteeltaan kun oli ympäristönsä oloinen – niin tasainen, että kumpua sanottiin vuoreksi ja kun Lessu joskus hermostui sanottiin kylillä, että Tyrnävän alpit nousi maasta kuin Jumalan sormesta. Eipä täällä main herran pilkasta paljon perustettu, mutta Lessulla silloin tällöin pääsi perkele ja jeesuksesta ei aina tajunnut ajatella pelkkiä hyviä mietteitä: kerrankos Lessu oli kopassaan ehtinyt kirota ristin naulat kun traktorin rengas puhkesi. Vanhahan se oli tietenkin, eikä mitenkään vapahtajan syy, mutta Lessun kieli se sanoi jo pahat sanat ja Lessu itse illalla päästi pienen itkun kun muori oli uhannut että taivaspaikka menee jos jeesusta pilkkaa ja Lessu uskoi kyllä kaiken mitä pyhästä veisattiin, tuli se sitten herran paimenelta tai äitimuorilta – eipä niillä Lessun mielessä niin paljon eroa ollut, toisella tissit ja toisella oravan kokoinen aukko hammasrivissä kun nuoruudessa aukoi väärälle jätkälle.

Pirunjakkaraksi sitä sanottiin kun männyn latva oli kääntynyt vinkkeliin maankamaran kanssa ja vielä kuollut ja kuihtunut kaikki elävä, että vain harmaa ja kämmeniä polttava kelo oli pirulla kynsiensä alla. Pirunjakkara eläisi varmaan pitempään kuin Lessu, olihan se pellon laidassa merkkinä siitä, että paha meitä kaikkia vainoaa ja joka hetki odottaa kun jalka yhtäkkiä lipeää ja silloin ollaan herran aidan väärällä puolella ja peukaloissa semmoinen ruuvi, että isompikin turjas märisee kun tajuaa, että tässähän menee ikuisuus kun kivenpyörylää mäkeä ylös hartiavoimin työntää ja kivipöly hiertyy niskaan ja olkapää kovaa vasten kipeytyy ilman lepohetkeä. Sieltä se saatana – Lessu eli jatkuvassa pelossa mutta työnsi sen niin syvälle että se pikemminkin ohjasi häntä niin kuin peräsin ohjaa venhoa – nytkin häntä valvoi ja katsoi, että kaikki meni suoraan eikä siemen hänen takiaan ainakaan mennyt hukkaan kun vako vahingossa kiersi vastapuolen kautta. Eipä Lessu kummoinen maanmies ollut mutta hengissä pysyi ja se sai saatana riittää, kuulitko, kerrankos sitä ihminen erehtyy ja himoillensa periksi antaa ja sitä paitsi tansseissa sävelet sulaa sieluun sisälle ja sieltä sitten säikyttää herranpelon pellolle.

Naapurikylässä kuulemma oli ollut kaunis tyttö, jonka nilkat olivat niin sorjat ja hiukset niin vaaleat ja valuvat että kosijoita tuli päivänmatkan päästä tansseihin kun kerran oli huhu levinnyt että tänään se tanssi ja kaikille tietenkin tuli mieleen että tuosta se minä vaimon itselleni otan ja hyvänä pidän. Ja lapsiakin pari, kolme, kymmentä parhaimmissa unissa että varmasti niin monta kertaa pääsi pukille jos paljastuisi neito ujonlaiseksi, mutta se nyt on kaukana siitä, mihin aluksi oli suunta, nimittäin sattuipa kerran, että lavalle tuli muukalainen, jolla oli pitkät hiukset ja hieno hevonen, jolla oli korkea kaula ja korskea katsanto eikä kukaan ollut sellaista otusta nähnyt saati kuullut muuten kuin niissä tarinoissa, joissa oli aina kaunis nainen ja komea mies, joka lopussa paljastui muuksi kuin mitä oli ja joka tässäkin yhteydessä nyt kaappasi tämän kauniin neidon syliinsä ja tanssitti kappaleen toisensa perään eikä tuntunut väsyvän vaan aina nousi jalka ja taitavaksi tanssijaksi täytyi tunnustaa toistenkin tulijoiden ja katkeruus alkoi kiehua pian kun näytti että muilla ei ole mahdollisuutta koskea nätin neidon selkää ja sorjia sormia puristaa hellästi kovettuneeseen käteen, joka ankarasta työstä eikä siitä että sydän mitenkään olisi yhtä känsäinen saattoi valkoiselle iholle tuntua tunteettomalta ja sisäänpäin kääntyneeltä. Jätkät alkoivat jo huolestua kun viimeistä vietiin ja muukalainen yhä vain pyöri tyttö otteessaan ja koko illan niin oli ollut ja kun musiikki viimein loppui niin kaatui tyttö maahan kuolleena väsymyksestä kun ei ollut halunnut lopettaa tanssia salissa, jossa oli korkea pylväät ja satyyrit itse soittivat huilujaan. Muukalainen laski tyttären maahan ja hyppäsi hevosensa selkään ja samalla tarttui saapas kannukseen ja putosi maahan ja vaikka kirkkoherran edessä voisivat jätkät vannoa, että lahkeen alta paljastui huonosti hoidetut kaviot.

Lessu pyöräytti rattia ja aloitti uuden kierroksen niin että pirunjakkara oli selän takana niin ettei ihan voinut olla varma asuttiko sitä kukaan mutta toisaalta olo oli kuin pimeässä peiton alla kun ulkoa kuuluu pakkasen halkomat puut ja pöllöt puhuvat kaiulle, että missä sinä olet, minä olen täällä. Kaikua ei nyt kuulunut ohjaamoon asti, mutta Lessu tiesi, mistä sekin oli näille tienoille aikoinaan tullut, eikä hän ollut sitä keneltäkään kuullut vaan ihan itse ottanut selvän katsomalla, kallistamalla korvaansa kun muut pitivät vähä-älyistä vähän vähemmän pätevänä ymmärtämään elämää. Se, kaiku, oli syntynyt kun naapurin Marjaleena, joka puhui ja puhui ja puhui ja toisti vain kaiken mitä muut olivat hänelle kertoneet ja varsinkin ikävät jutut toisti siten, että kaikille tuli selväksi, mitä missäkin oli tapahtunut, kuten silloin kun Taisto oli kähminyt naapurikylän tyttöä juhannuksena niin että tälle oli tullut iso maha ja lihava riita, tai silloin kun kakarat keksivät käydä verkot repimässä niin että Iso-Reeta oli saanut sydänhalvauksen ja kenen lapset ne olivat olleet ja mitä piruutta ne olivat keksineet ja kuka ne oli usuttanut – aina sen mukaan minkä talon tytölle tarina kerrottiin niin vaihtuivat vikapäät. Niin kerran oli metsässä kulkiessaan Marjaleena tavannut itsensä herran jeesuksen, joka oli kylpenyt alasti metsälammessa ja Marjaleena oli hiipinyt lähelle jotta voisi kertoa kaikille miltä se näyttää ilkosillaan ja silloin oli taivas synkistynyt ja maa järissyt ja Marjaleenalle oli käynyt kehnot kun noin kehtasi itseään jumalan poikaa rietastella. Rangaistukseksi Marjaleenalle jeesus sanoi, että saat jatkaa sellaisena kuin olet aiemmin ollut ja Marjaleena jo siitä ilostui, mutta sitten kävi ilmi, että Marjaleenan kohtalo oli tuomiopäivään asti kulkea metsässä ja toistaa toisten sanoja niin kuin hän oli toistanut muiden pahoja puheita. Siksi kaikua sanotaan kaiuksi koska Marjaleenaa nimitettiin joskus Kaiuksi, koska hän toisti kaiken mitä hänelle kerrottiin.

Pottupelto oli käännetty. Meren aallot oli jähmetetty tasaisiin riveihin ja niihin oli kylvetty sanojen idut, jotka tuulessa kuiskisivat, että Lessulla oli pääskysen mielikuvitus.

Kommentoi

*

Muita kirjoituksia