Vakio-Veikkaus | Brändinovelli

brändinovelli

(Veikkaus Oy tai siihen liittyvät tahot eivät ole tukeneet tämän brändinovellin kirjoittamista. Veikkauksen vastuullisuusperiaatteisiin voit tutustua täällä. Voit myös allekirjoittaa kansalaisaloitteen, joka vaatii rahapeliautomaattien poistamista arkisista ympäristöistä.)

Hyvä päivä alkoi jo Esan Mestan ovenrivasta.

Turistit tekivät sen virheen, että ne tarttuivat ripaan, käänsivät sitä alas ja kiskaisivat oven kerralla auki. Ne kävivät ostamassa kaljan tai jaffan, täyttivät lottolapun tai Kenon huippujännittävän päiväarvonnan, kyselivät tiskin takaa vieläkö sejase asuu Kontinperässä.

Näillä main sejase oli yleensä kuollut viime keväänä.

Ripaa piti tarttua etu- ja keskisormella, hivuttaa sitä ensimmäisellä kerralla aivan pohjaan asti, päästää irti ja rämpäyttää niin kuin koripalloa pompottelisi. Hartimoa ei huolettanut, vaikka muut näkivät oikeaoppisen ripakikan, koska sisällä oli monta muutakin rituaalia, jotka piti saada oikein. Ensimmäisen osan näkeminen oli sama kuin olisi kuullut toisen luottokortista vain kaksi ensimmäistä numeroa.

Esa oli ottanut meetvurstipaninit juuri uunista. Niiden tuoksu tuntui mahanpohjassa asti.

Hartimo nyökkäsi ensimmäisessä pöydässä istuvalle Rintelälle, entiselle työnjohtajalle. Rintelästä oli tullut ikään kuin hänen oppipoikansa näissä hommissa – vaikka ikäeroa taisi olla pikemminkin Rintelän eduksi.

”Mihin tänään kannattaa panostaa?” Rintelä huikkasi.

”En halua ihannoida pelaamista, vältän siihen yllyttävää mainostamista ja kunnioitan sinun yksilönvapauttasi”, Hartimo vastasi tuttuun tapaansa.

”Tämä selvä”, Rintelä sanoi ja iski silmää. ”Satasella vakiota siis.”

Tähän asti kaikki kuosissa. Ripa, Rintelä, miestenvessan ovi viisi senttiä aukia. Teksti-TV:ssä pelkkiä ravituloksia… Ainoa asia, mikä Hartimoa huoletti oli tiskin takana hääräilevän Esan punainen pikeepaita. Kehtaisiko hän pyytää Esaa vaihtamaan sen?

”Muumilimsa. Päärynä”, Hartimo sanoi ja maksoi viidenkympin setelillä.

”Aiotko taas viihtyä Veikkauksen pelien parissa?” Esa kysyi ja nyökkäsi hedelmäpelin suuntaan. Vaihtorahat hän antoi kahden euron kolikoina. ”Onneksi Veikkaus-brändiä uudistetaan vastuullisesti kilpaillun markkinan vaatimuksiin soveltuvaksi.”

”Niinpä”, Hartimo vastasi. ”Minusta ainakin tuntuu, että kaltaiseni pelaajan saataville tuodaan luotettavasti maailman parhaat vaihtoehdot pelata viihdyttäviä ja jännittäviä rahapelejä.”

Hartimo otti kolikot ja muumilimukan ja istui pöytäänsä odottamaan kylväjää. Hänellä oli muutama vakiokylväjä, jotka ilmaantuivat yleensä yhdeksän pintaan. Ne pelasivat kuin amatöörit: samalla panoksella alusta loppuun ja yleensä kaikkia voittolinjoja samalla kertaa, kunnes kone päästi mollikulahduksen ja nielaisi heidän loputkin rahansa. Kun kylväjä keräsi kamppeensa, Hartimo nousi venytellen seisomaan, joi muumilimukan loppuun ja käveli hitaasti pelikoneelle.

Tämän tiistain kylväjä tuli vasta puoli kymmenen aikaan. Muumilimukka oli jo väljähtynyt, mutta Hartimo laski, että kaikki muut enteet olivat suotuisia. Hänellä oli aikaa odottaa. Kylväjällä oli nahkatakki ja hiukset vedetty hamppuiselle ponnarille. Se kaivoi paksun lompakon takataskustaan ja maksoi pelin kortilla.

Hartimo huokaisi helpotuksesta: kortilla maksavat kylväjät olivat parempia kuin käteispelurit. Jokin siinä sähköisesti siirtyvässä rahassa sai hedelmäpelin ahneemmaksi. Kone hörppäsi ponnarimiehen rahat.

Surullinen ty-dyy. Parempi onni ensi kerralla.

Hartimo liu’utti lasin vasemmalla kädellä kauemmas. Nousi ja kiersi pöydän vastapäivään. Varmuuden varalta kaksi kertaa, koska Esalla oli punainen pikeepaita. Hän istui hedelmäpelin eteen ja seurasi hetken, missä järjestyksessä nappulat välähtelivät.

Pyramidi. Hän aloittaisi laskevalla pyramidilla tänään, koska edellinen pelaaja oli voittanut viimeksi vain 4 euroa kaksikymmentä senttiä. Hartimo oli kerran hyväntuulenpuuskassaan paljastanut Rintelälle pyramidin perusperiaatteen: aloita panostaminen alhaalta, jos edellinen voitto on yli kymmenen euroa, ja aloita ylhäältä jos edellinen voitto on alle kymmenen.

Hartimo oli niin keskittynyt taktiikkaansa, ettei ollut huomannut Rintelää, joka oli ilmaantunut aivan olkapäähän kiinni.

”Veikkaus ei pyri mainonnallaan houkuttelemaan kuluttajia sellaiseen pelaamiseen, joka voisi vaarantaa kuluttajan taloudellisen aseman, terveyden tai perhesuhteet”, Rintelä kuiskasi.

Hartimo nyökkäsi.

”Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja sillä on erityinen tehtävä”, Hartimo sanoi ja panosti ensimmäiset kaksi euroa. ”He haluavat aktiivisesti ennaltaehkäistä peliongelmien syntyä ja tuottaa pelaajille luotettavasti iloa, viihdettä ja jännitystä.”

Ty-dyy.

Hartimo vaihtoi voittolinjaksi pelkän ylälinjan, koska viimeinen rulla oli pysähtynyt viinirypäleeseen.

”Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa, jolla edistetään lukuisten ihmisten hyvinvointia”, Hartimo sanoi.

”Veikkauksen pelien markkinoinnissa ei kehoteta rahoittamaan yleishyödyllistä toimintaa pelaamisen avulla”, Rintelä jatkoi ja hymyili varovasti Hartimolle.

Ty-dyy. Hartimo lisäsi koneeseen kuusi euroa, piti tauon ennen viimeistä kolikkoa ja pienensi panosta rullaamalla panoslistan kaksi kertaa läpi. Tärkeintä oli toteuttaa johdonmukaisesti valittua taktiikkaa, edetä pyramidin askelmia alkuperäisen suunnitelman mukaan. Se erotti hänet kylväjistä.

Rintelä tuli niin lähelle, että Hartimo haistoi miehen takinkauluksesta ummehtuvan hajun, kuin suonsilmäkkeen.

Ty-dyy.

Ty-dyy.

”Voisitko mennä vähän kauemmas?” Hartimo sanoi ja yritti hymyillä sanat ulos mahdollisimman kevyesti.

Ty-dyy.

”Menetkö vähän kauemmas?” Hartimo sanoi uudestaan, tällä kertaa kovemmin. Rintelä vetäytyi kauemmas kuin jokin sinihaalarinen lappitropiikin kilpikonna.

Hartimo rykäisi ja pehmensi ääntään: ”Veikkauksen mainonta ei anna ymmärtää, että pelaaminen voi olla riskitöntä. Mainonnalla ei myöskään esitetä pelaamista vaihtoehtona työnteolle tai ratkaisuna taloudellisiin ongelmiin.”

Ty-dyy.

Hartimo paukautti vihreänä vilkkuvaa Pelaa-nappia. Rintelä säpsähti ja pubissa tuli hetkeksi hiljaista. Esan hikinen luutu pysähtyi ja se nojasi lihavan leukansa tiskin yli punaisine vitun epäonnenhaahkapikeepaitoineen.

”Veikkauksen pelien mainonnassa ei anneta vääriä tietoja tai harhaanjohtavaa kuvaa kuluttajan todellisista mahdollisuuksista voittaa”, Rintelä sanoi niin kuin olisi jäänyt kiinni pahanteosta ja saanut korvilleen. ”Voittaminen perustuu sattumaan.”

Hartimo puri leukansa yhteen ja veti nokka pihisten henkeä, kunnes rauhoittui. Ei sillä voi kahta päivää peräkkäin olla samaa paitaa päällä.

Jukka Ahola on oululainen kirjoittaja ja Kertojan ääni -podcastin juontaja. Tammikuussa hän puhuu TEDxOulu-tapahtumassa luovuuden mittaamisesta.

brändinovelli

Kommentoi

*

Muita kirjoituksia